Siirry sisältöön
Iloinen opiskelijaryhmä kokoontuneena pöydän ääreen.

Jeduskunta

Koulutuskeskus JEDUssa toimii opiskelijayhdistys; jeduskunta, jonka jäseniä ovat kaikki opiskelijat.

Jeduskunnan tehtävät

Jeduskunnan kautta vaikutetaan sekä oman toimipaikan että koko jedun kouluympäristön toimintaan. Jeduskunnan tehtävänä on edistää vaikutusmahdollisuuksia ja osallisuutta sekä kehittää opiskelijoiden ja koulutuksen järjestäjän välistä yhteistyötä. Jeduskunta järjestää erilaisia tapahtumia ja toimii edunvalvojana, siis opiskelijan äänenä.

Jeduskuntalaisten kuulumisia

Moi!

Mun nimi on Noora. Olen 23-vuotias aikuisopiskelija Haapavedeltä, ja suoritan tällä hetkellä ajoneuvoasentajan viimeisen vuoden opintoja. Toimin Jeduskunnan  puheenjohtajana, sekä monissa eri Jedun sisäisissä ryhmissä oppilasjäsenenä. Lisäksi olen Haapavedellä tutor-oppilas. 

Halusin mukaan Jeduskuntaan, koska minulla on tahto päästä vaikuttamaan, ja edistämään asioita. Lisäksi tämä tukee tulevaisuuden tavoitteitani niin koulu, kuin työmaailmassa. Koen Jeduskunnan edustajana toimimisen erittäin hyvänä pohjana tälle.

Jeduskunnassa toimimisesta olen saanut muun muassa varmuutta esiintymiseen, johtamiseen, kokoustyöskentelyyn sekä ylipäätään erilaisten ihmisten kanssa toimimiseen.

Olen saanut tutustua moniin uusiin ihaniin ihmisiin, ja olen päässyt vierailemaan mm. jokaisessa JEDUn toimipisteessä, joka on antanut avaimia oman toimipisteen kehittämiseen.

Moi!

Olen Aatu Piippolasta, olen 7 vuotta harrastanut valokuvausta ja nyt opiskelen media-alalla. Ensimmäisenä vuotenani koulussa löysin Jeduskunnan ja päätin rohkeasti lähteä mukaan. En muista, mistä kuulin siitä, mutta se sytytti minussa kipinän vaikuttaa.

Kuvausprojekti oppilaskunnan jäsenille oli tärkeä – se yhdisti valokuvauksen ja vaikuttamisen ja opetti paljon. Positiivinen palaute kuvista vahvisti uskoani taitoihini. Nämä kokemukset ovat kasvattaneet intoani vaikuttamistyöhön ja antaneet minulle vankan pohjan tulevaisuuden media-uralleni.

Oppilaskunnassa varasihteerinä olen oppinut arvokkaita vuorovaikutustaitoja ja yhteisöllistä päätöksentekoa.

Opiskelijakuntatoimintaa koordinoi

Pertti Kuosmanen

Opinto-ohjaaja

Haapajärvi

040 555 5572